Uusimmat

Tom Cruise piti toisen vihaisen palopuheen Mission: Impossible 7:n kuvauksissa – Viisi kuvausryhmän jäsentä jätti projektin

18.12.2020 10:03 Muropaketin toimitus

Tom Cruise suuttui jo toistamiseen Mission: Impossible 7:n kuvauksissa.

Pari päivää sitten Tom Cruise sai aivan syystä raivokohtauksen Mission: Impossible 7:n kuvauspaikalla työryhmän jäsenille, jotka eivät noudattaneet koronaturvatoimia. Paikalla salaa nauhoitettu äänitiedosto päätyi nettiin. Siinä kuuluu kuinka Cruise raivoaa lukuisien kirosanojen kera työntekijöille, huutaen esimerkiksi ”jos näen teidän tekevän niin vielä uudelleen, saatte vittu häipyä täältä”.

Nyt The Sun kertoo Cruisen hermostuneen uudemman kerran, jonka seurauksena viisi kuvausryhmän jäsentä lähti lätkimään.

The Sunin juttuihin ei todellakaan kannata aina luottaa, mutta heidän lähteensä kertoo muun muassa seuraavaa:

– Ensimmäinen raivari oli melkoinen, eikä ilmapiiri ole parantunut sen jälkeen. Jännitteet ovat kasvaneet jo kuukausien ajan ja tämä oli viimeinen pisara. Asian tultua julkisuuteen tarjolla on ollut lisää raivoa ja useampi kuvausryhmän jäsen on jättänyt projektin. Tom ei voi sietää sitä, että muut eivät ota asioita yhtä vakavasti kuin hän.

Mission: Impossible 7:n kuvaukset ovat olleet muutenkin hankalat koronaviruspandemian keskellä. Elokuvan on silti tarkoitus saada ensi-iltansa marraskuussa 2021.

Muropaketin uusimmat