Uusimmat

Tom Hardy kommentoi Mad Max: Fury Roadin jatko-osaa: ”Odotan milloin puhelimeni soi”

11.01.2017 09:51 Muropaketin toimitus

Mad Max: Fury Roadin ensi-illasta on kohta tullut kuluneeksi kaksi vuotta. Jatko-osasta ei ole vieläkään saatu julkisuuteen mitään muuta tietoa kuin se, että moinen on luvassa, ennen pitkää.

Myös Max Rockatanskya esittävä Tom Hardy elää epävarmuudessa.

The Wrap -sivuston tuoreessa haastattelussa brittitähti paljasti, ettei hän tiedä asfalttisoturin paluusta juuri sen enempää kuin fanitkaan.

”Käsittääkseni jatko-osa on tekeillä. En tiedä milloin sitä aletaan kuvata, mutta uskon että se tulee. Suunnitteilla on parikin (jatko-osaa). Odottelen tässä koko ajan milloin puhelin soi”, Hardy summasi tilanteensa.

Huhujen mukaan Mad Maxin lisäksi myös Furiosa (Charlize Theron) saattaisi saada oman elokuvansa. Aiheesta ei kuitenkaan ole kuultu mitään pitkään aikaan.

Uusia julkistuksia Mad Maxin jatkosta saatetaan joutua odottamaan pitkäänkin: ohjaaja George Miller ei ole tunnettu miehenä, joka kiirehtii asioita.