Uusimmat

Tosielämän pankkirosvot ottivat oppia Ben Affleckin elokuvasta

20.10.2011 11:38 Muropaketin toimitus

Vuoden 2010 loppupuolella ensi-iltansa saanut The Town keräsi kiitosta sekä kriitikoilta että maksavilta katsojilta. Elokuva on kuitenkin kerännyt myös hieman vääränlaista yleisöä.

The Hollywood Reporterin tuore uutinen kertoo The Townin auttaneen New Yorkin rikollisia rötöstelyissä. Viiden miehen kopla käytti elokuvan oppeja 62 murtovarkaudessa ja nettosi niistää yhteensä 217 000 dollaria. Kohteiksi päätyivät Brooklynin ja Queensin alueen ruokakaupat, pizzeriat ja muut pikkuliikkeet.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun The Town inspiroi rosvoja. Toukokuussa Chicagossa iskeneet pankkirosvot käyttivät elokuvasta tuttuja nunnanaamioita kasvonsa peittääkseen.

Ben Affleckin ohjaama ja tähdittämä The Town kertoo Bostonissa elävistä pankkiryöstäjistä.

Lähde: The Hollywood Reporter

Lue myös:

Arvostelu: The Town on ihan passeli pankkiryöstöpläjäys