Uusimmat

Totta se on: Spider-Man 2:n pahis on mukana Spider-Man: No Way Homessa – Vain yksi asia huolettaa Alfred Molinaa rooliin palaamisessa

17.04.2021 17:00 Muropaketin toimitus

Alfred Molina on paljastanut palaavansa Doc Ockin rooliin seuraavassa Spider-Man-elokuvassa.

Seuraava Spider-Man-elokuva, Jon Wattsin ohjaama Spider-Man: No Way Home julkaistaan näillä näkymin ensi joulukuussa. Tom Holland palaa tuttuun rooliinsa seittilinkona, minkä lisäksi mukana nähdään ennestään tuttuja näyttelijöitä kuten Zendaya, Marisa Tomei ja Doctor Strangea esittävä Benedict Cumberbatch.

Variety uutisoi, että vuonna 2004 julkaistusta, Sam Raimin ohjaamasta Spider-Man 2:sta tuttu pahis, Alfred Molinan esittämä Doc Ock, on mukana tulevassa seikkailussa.

Molina itse kertoo kyseessä olleen Hollywoodin huonoimmin pidetyn salaisuuden. Haastattelussa hän kertoo vuosien kuitenkin näkyvän habituksessaan.

“Se oli mahtavaa. Oli kiehtovaa palata takaisin 17 vuoden jälkeen esittämään samaa roolihahmoa, vaikkakin kuluneiden vuosien aikana muutosta on tapahtunut. Minulla on nyt kaksi leukaa, heltta, silmän ympärillä ryppyjä ja hieman konstikas alaselkä”, Molina kertoo.

Hän kuitenkin lisää, että mainitessaan huolestaan ohjaaja Wattsille, hän vakuutti näyttelijälle, että tämä tulee näyttämään elokuvassa ihan hyvältä.

“Hän vain katsoi minuun ja sanoi: Etkö ole nähnyt mitä teimme Bobby Downey Jr.:lle ja Sam Jacksonille?”, Molina jatkaa.