Uusimmat

Traileri: Flopanneen Gemini Manin jälkeen Will Smith kaipaa kipeästi hittiä – Vaikuttaako Bad Boys 3 sellaiselta?

06.11.2019 08:33 Muropaketin toimitus

Bad Boys for Life nähdään tammikuussa.

Ang Leen ohjaama ja Will Smithin tähdittämä Gemini Man, toimintaelokuvan ja tekniikkademon yhdistelmä floppasi oikein kunnolla. Kaksi viikkoa sitten kerroimme elokuva-alan ammattilaisten mukaan siitä olevan tulossa studiolle ehkä jopa 75 miljoonan dollarin tappiot.

Smith kaipaa siis kunnon hittielokuvaa, ja uudella Bad Boys -elokuvalla on moiseen kaikk mahdollisuudet, siitäkin huolimatta että edellisestä elokuvasta on jo 16 vuotta aikaa.

Sony Pictures on nyt julkaissut toisen trailerin Bad Boys for Life -nimeä kantavasta elokuvasta, jonka pääosissa nähdään Smithin lisäksi luonnollisesti Martin Lawrence. Uusi mainospätkä esittelee muun muassa Smithin näyttelemän Mike Lowrey -kytän uuden tiimin.

Smithin ja Lawrencen lisäksi aiemmista leffoista tuttuihin rooleihinsa palaavat Joe Pantoliano ja Theresa Randle. Mukana ovat myös muun muassa Vanessa Hudgens, Alexander Ludwig, Charles Melton, Jacob Scipio ja Paula Nunez.

Michael Bay ohjasi kaksi ensimmäistä Bad Boysia, mutta kolmannesta osasta vastaavat ohjaavat Adil El Arbi ja Bilall Fallah. Käsikirjoituksen ovat rustanneet Peter Craig (Bad Boys 2), Joe Carnahan (The A-Team) ja Chris Bremmer.

Bad Boys for Life saa ensi-iltansa 17. tammikuuta 2020.