Uusimmat

Traileri: Netflixin itsemurhaa glorifioivaksi syytetty 13 Reasons Why -sarja jatkuu 3. kauden jaksoin

02.08.2019 12:01 Muropaketin toimitus

13 Reasons Why -sarjan uusi kausi nähdään jo kolmen viikon kuluttua.

Pari viikkoa sitten kerroimme Netflixin päättäneen sensuroida 13 Reasons Why -sarjan ensimmäisen kauden itsemurhakohtauksen, joka sai ensi-iltansa suoratoistopalvelussa jo yli kaksi vuotta sitten.

Netflixin mukaan ratkaisuun päädyttiin heidän konsultoituaan lääketieteen asiantuntijoita ja muun muassa itsemurhia estävän säätiön edustajaa. Päätös on omituinen, sillä kohtaus oli tehty mahdollisimman rankaksi juuri sen takia, ettei kukaan haluaisi sen nähtyään tehdä samaa.

No, oli miten oli, niin 13 Reason Why jatkuu kolmennen kauden jaksoin 23. elokuuta. Sen traileri viittaa siihen suuntaan, että sarja muuttuu tyyliltään murhamysteeriksi. Sarjan taso laski huomattavasti jo toisella tuotantokaudella, mutta luvassa on myös neljäs ja viimeinen kausi, jota työstetään jo nyt.

Muropaketin uusimmat