Uusimmat

Traileri: Netflixin Narcos: Mexico -sarjan 2. tuotantokaudella juhlat ovat ohi

08.01.2020 09:54 Muropaketin toimitus

Narcos: Mexico jatkuu Netflixissä helmikuussa.

Vuosina 2015-2017 Netflix esitti kolme kautta Narcos-sarjaa, joka keskittyi huumelordi Pablo Escobariin. Sen jälkeen sarjan luojat Carlo Bernard, Chris Brancato ja Doug Miro tekivät Narcos: Mexicon, jonka kakkoskaudesta on nyt julkaistu ensimmäinen teaser-traileri.

Sarjan pääosissa jatkavat Diego Luna ja Michael Peña. Myös Walt Breslin palaa rooliinsa. Narcos: Mexicon kahdeksan jaksoa sisältävä kakkoskausi tulee tarjolle Netflixiin 13. helmikuuta.

Muropaketin ensimmäisen kauden kehuvassa arviossa sarjasta todettiin muun muassa seuraavaa:

”Kuten nimikin kertoo niin Narcos: Mexicossa tarina siirtyy Kolumbiasta Meksikoon. Myös tämä teos ammentaa tosielämän tapahtumista, sijoittuen 1980-luvun alkupuolelle, jossa meininki on välillä sellaista sikailukarnevaalia että se naurattaa väkisinkin. Väkivallan ja karmivien kohtausten lisäksi sarjassa on mukana myös huumoria, josta osa on tahallista, osa ehkä ei. Useat huumekartellin jäsenistä ovat sellaisia pölkkypäitä, ettei heidän touhuilleen voi olla nauramatta.”

Arvostelu: Netflixin Narcos: Mexico on herkkua alkuperäissarjan faneille