Uusimmat

Traileri: The Hunt -elokuvassa metsästetään ihmisiä

15.07.2019 10:45 Muropaketin toimitus

Lost-sarjasta tutun Damon Lindelofin The Hunt nähdään syyskuussa.

Universal Pictures on julkaissut ensimmäisen teaser-trailerin ja julisteen The Hunt -toimintajännäristään, jonka Yhdysvaltain ensi-ilta on 27. syyskuuta.

Elokuvassa superrikkaat eliitin jäsenet metsästävät ihmisiä syrjäisen Manor Housen ympäristössä. Saaliksi päätyneet kaksitoista ihmistä onnistuvat kuitenkin kääntämään asetelman toisin päin Betty Gilpinin esittämän Crystalin johdolla, joka haluaa erityisesti päästää päiviltä Hilary Swankin esittämän naisen.

Gilpinin ja Swankin lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Ike Barinholtz ja Emma Roberts. Käsikirjoittajana toimii Lostista ja The Leftoverista tuttu Damon Lindeloff yhdessä Nick Cusen kanssa. Tuottajana toimii Lindeloffin lisäksi Get Outista tuttu Jason Blum. Elokuvan on ohjannut Craig Zobel (Z for Zachariah, The Leftovers).

The Huntin Suomen ensi-ilta ei ole vielä selvillä.