Uusimmat

Traileri: Yle tarjoaa harvinaista herkkua – Hiljaisten palvelijat on toimiva kotimainen kauhusarja

30.10.2019 11:45 Muropaketin toimitus

Hiljaisten palvelijat -kauhusarja esittelee Helsingin synkän ja ennennäkemättömän puolen.

Hiljaisten palvelijat on kotimainen kauhua, mysteeriä ja draamaa yhdistelevä viisiosainen sarja, jonka on ohjannut Juhana von Bagh. Sarjan pääosissa nähdään Pietu Wikström, Jari Virman, Mikko Nousiainen sekä Tiina Weckström.

Kauhusarjan virallinen synopsis kertoo seuraavaa:

”Tapahtumat lähtevät vyörymään, kun 19-vuotias Luukas Raakama (Pietu Wikström) aloittaa työt perheensä hautaustoimistossa. Raakamat noutavat kuolleita virka-aikojen ulkopuolella, ja yöllisillä keikoilla isänsä kanssa Luukas löytää itsestään ihmeellisen kyvyn. Hänelle aukeaa uusi maailma ja kaikki haaveet tuntuvat toteutuvan. Noudoilta tarttuu kuitenkin mukaan jokin tai jotain kohtalokasta. Alkaa kammottava ajojahti.

Pian haudatut salaisuudet nousevat pintaan, ja matriarkan (Tiina Weckström) luotsaama perinteinen hautaustoimisto on sijoiltaan. Tuhlaajapojan (Mikko Nousiainen) paluu sekoittaa perheyrityksen arkea entisestään. Öinen Helsinki näyttäytyy ennennäkemättömässä valossa kuumeisena kaupunkina, jossa ei ole helppo elää, mutta johon et varsinkaan halua kuolla.”

Kauhusarjoja ei ole juuri suomalaisessa televisiossa nähty. Ainakin jonkin verran valtavirrasta poikkeavassa sarjassa nähdään esimerkiksi todella kieroja hahmoja ja hurmeisen mustaa huumoria.

– Hiljaisten palvelijat oli ainutlaatuinen mahdollisuus etsiä uutta ja luoda erityinen maailma, johon arjessa ja päivätajunnassa ei ole asiaa. Lähdimme etsimään alitajuisempaa ihmiskunnan yön maailmaa. Tavoitteena oli yhdistää vetävä kerronta ja iskevä syvä äänimaailma vinoihin hahmoihin ja urbaaniin pimeään Helsinkiin. Ytimessä on kipeä ja verinen mysteeri omalakisessa tyylilajissa. Nuoren ihmisen tragedia ja perheen jännitteet viedään niin pitkälle, että niiden ratkomisessa on pakko käyttää vasaraa, polttoöljyä ja ihmistä tappavampia voimia. Jokainen meistä kuolee, mutta Hiljaisten palvelijoissa kuolema ei ole turvapaikka, vaan päinvastoin, kertoo ohjaaja Juhana von Bagh

Hiljaisten palvelijat nähdään TV2:lla perjantaina 1.11. klo 21.50 alkaen ja Areenaan kaikki viisi jaksoa tulevat tarjolle jo klo 00.01. Pyhäinpäivän tunnelmissa televisiossa esitetään kaikki jaksot putkeen. Sarjaa esitetään myös yksi jakso viikossa 1.11. alkaen.

Muropaketin arvio sarjasta ilmestyy lähipäivinä.