Uusimmat

Transformers-ohjaaja Michael Bay nappasi Robopocalypse-elokuvan Steven Spielbergiltä

08.03.2018 21:02 Muropaketin toimitus

Daniel H. Wilsonin vuonna 2011 kirjoittama tieteisromaani Robopocalypse pääsee elokuvamuotoon Michael Bayn ohjaamana.

Daniel H. Wilsonin romaani Robopocalypse oli vuonna 2013 Steven Spielbergin elokuvaprojekti, jonka keskeisissä rooleissa piti esiintyä Anne Hathaway, Chris Hemsworth ja Ben Whishaw. Spielberg kuitenkin laittoi projektin määräämättömäksi ajaksi jäihin vedoten hankaluuksiin käsikirjoituksessa ja rahoituksessa. Käsikirjoitusta teki tuolloin Drew Goddard.

Varietyn uutisen mukaan Spielbergin projektin on nyt ottanut hoitaakseen Transformers-elokuvien ohjaaja Michael Bay. Spielberg toimii tulevassa elokuvassa edelleen tuottajana.

Robopocalypse sijoittuu tulevaisuuden maailmaan missä keinoäly ja robotit ovat arkipäivää. Koneita kontrolloi voimakas tekoäly nimeltä Archos, joka päättää suojella maailmaa – vaikka se sitten tarkoittaisi ihmiskunnan tuhoamista. Niinpä ihmiskunnan rippeiden pitää yhdistyä yhteistä vihollista vastaan.

Elokuvan tuotantoaikataulusta, näyttelijäkaartista tai mahdollisesta julkaisuajasta ei ole vielä tietoa.