Uusimmat

Trilogia ei riitä: J. K. Rowling lupasi viisi elokuvaa Harry Potterin maailmasta

14.10.2016 07:50 Tatu Junni

ihmeotukset-ja-niiden-olinpaikat-630-a

J. K. Rowlingin luomaan velhomaailmaan palataan marraskuussa Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvalla. Alkujaan Lisko Scamanderin seikkailuita piti olla luvassa kolmen elokuvan verran, mutta nyt Rowling on ilmoittanut, ettei trilogia riitäkään vielä mihinkään.

Facebookissa järjestetyssä Q&A-tilaisuudessa J. K. Rowling paljasti, että Warner Bros. Pictures aikoo julkaista kaikkiaan viisi Ihmeotukset-elokuvaa. Alkujaan suunnitelmissa oli tehdä vain yksi elokuva, mutta sitten se laajenikin trilogiaksi, Rowling selitti. Nyt määrä on paisunut entisestään.

Kirjailija-käsikirjoittaja vahvisti asian myös Twitterissä:


Ihmeotukset ja niiden olinpaikat saapuu teattereihin 23. marraskuuta, osa kaksi vuonna 2018 ja kolmas osa vuonna 2020. Kahden viimeisen elokuvan julkaisuajankohdasta ei ole tietoa. Periaatteessa on sangen mahdollista, että aikatauluja rukataan niin, että Warner Bros. voi julkaista yhden uuden elokuvan joka vuosi tästä eteenpäin.

David Yatesin ohjaaman Ihmeotukset-elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1926, jolloin Lisko Scamander on juuri saanut päätökseen maailmanlaajuisen tutkimusmatkansa löytääkseen ja dokumentoidakseen erikoislaatuisen joukon taikaolentoja. Ennen kotiinpaluutaan Lisko tekee välipysähdyksen New Yorkissa. Lyhyeksi suunniteltu pysähdys kuitenkin pitkittyy, kun kuvioihin astuvat Jacob-niminen ei-taik (amerikkalainen nimitys jästille), kadonnut taikasalkku, sekä Liskon karanneet ihmeotukset, jotka tapaavat aiheuttaa harmia niin velhoille kuin ei-taikeille.

Pääosia Ihmeotuksissa esittävät Eddie Redmayne, Katherine Waterston, Dan Fogler, Alison Sudol, Ezra Miller, Samantha Morton, Jon Voight, Carmen Ejogo, Ron Perlman, Jenn Murray, Faith Wood-Blagrove ja Colin Farrell.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat