Uusimmat

Nyt se tulee: Helsinkiin avataan alkoholia tarjoileva elokuvateatteri

26.11.2015 16:47 Tatu Junni

Helsinkiin on ensi vuonna luvassa elokuvateatteri, joka haastaa markkinajohtaja Finnkinon mielenkiintoisella tavalla.

Helsinginkadun ja Harjukadun kulmassa aikoinaan toiminut elokuvateatteri Riviera aiotaan avataan uudelleen, uutisoi Helsingin Sanomat tänään. Uusi elokuvateatterin ja baarin yhdistelmä aukeaa ensi vuonna.

”Olemme miettineet mitä elokuvateatteri voi nykyään olla”, kertoo hankkeen puuhamies Atte Laurila.

”Meillä on leffat ja baari erikseen, mutta salin puolelle on tarkoitus myös saada tarjoilua. Istuimet suunnitellaan, niin että tarjoilija voi tuoda ruokaa ja juomaa. Tarjoilu on tyyliin tapasta ja viiniä. Esikuvina ovat toimineet Alamon Drafthouse Yhdysvalloissa ja Electric Cinema Britanniassa.”

Kuulostaa mahtavalta!

Uudistuneessa Rivierassa esitetään valtavirran elokuvia, mutta myös erikoisnäytöksiä. Ohjelmistosta saadaan tarkempaa tietoa lähempänä ovien aukeamista.

Aiheesta voi lukea lisää täältä:

Helsinginkadulle avautuu uusi elokuvateatteri – yhdistää elokuvat ja baarin

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat