Uusimmat

Tuomarin, Daredevilin, Bladen ja Aaveajajan yhteiselokuva on nyt täysin mahdollinen

06.05.2013 19:00 Muropaketin toimitus

Marvel Knights

Takavuosien sekavien filmatisointioikeuksien kaupittelun myötä eri elokuvastudioilla on lupa tehdä elokuvia vain tietyistä Marvel Comicsin hahmoista. Nyt liuta hahmoja on kuitenkin palannut kotitalliin.

The Punisherin eli Tuomarin filmatisointioikeudet kuuluivat pitkään Lions Gate Entertainmentille, Daredevilin 20th Century Foxille, Bladen New Line Cinemalle ja Ghost Riderin eli Aaveajajan Columbia Picturesille. Entertainment Weeklyn tuoreessa haastattelussa Marvel Studiosin pomo Kevin Feige paljastaa, että kaikki hahmot ovat nyt palanneet Marvelille. Tämän myötä nämä Marvelin ns. rosoisemmat sankarit voisivat seikkailla omassa yhteisessä elokuvassaan.

Mokomaa ei kuitenkaan valitettavasti ole luvassa ainakaan ihan lähiaikoina. Feige nimittäin totesi haastattelussaan myös seuraavaa:

”Hahmojen oikeudet palaavat yleensä meille silloin, kun muut studiot eivät halua niistä enempää elokuvia – ja tällainen tilanne syntyy yleensä niin, etteivät edeltävät elokuvat ole menestyneet hääppöisesti. Kaikissa näissä hahmoissa on potentiaalia, mutta emme ole heti alkamassa tekemään uusia elokuvia niistä”.

Koska sekä Tuomari, Daredevil ja Blade ovat hahmoja, jotka eivät vaadi kalliita erikoistehosteita, on fanien puheissa pyörinyt jo visio hahmojen yhteisestä televisiosarjasta. Moisesta vaihtoehdosta ei kuitenkaan ole virallisesti minkäänlaisia suunnitelmia. Marvel Studiosin suunnitelmat ovat elokuvien osalta selvillä aina vuoteen 2015 asti, joten ihan lähiaikoina eivät kotitalliinsa päässeet sankarit valkokankaalle pääse.

Tuomarin elokuvat: Rankaisija – The Punisher (1989), The Punisher (2004) ja The Punisher: War Zone (2008).
Daredevilin elokuva: Daredevil (2003)
Bladen elokuvat: Blade (1998), Blade II (2002) ja Blade: Trinity (2004)
Aaveajajan elokuvat: Ghost Rider – Aaveajaja (2007) ja Ghost Rider: Koston henki (2011)

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Entertainment Weekly