Uusimmat

Tupac Shakurin kauan puuhattu elämäkertaelokuva etenee vihdoinkin

20.09.2013 14:30 Muropaketin toimitus

2pac

Vuonna 1996 menehtyneen Tupac Shakurin elämästä kertovan elokuvan kuvaukset käynnistyvät vihdoinkin ensi vuonna.

Elokuvan tekijät eivät ole vielä päättäneet sitä, esittääkö Tupacia tunnettu näyttelijä vai vasta uransa alkupuolella oleva nouseva nimi. Myös ohjaaja on yhä hakusessa.

Jotain sentään tiedetään.

Elokuva kuvataan ensi vuoden aikana Atlantassa. Käsikirjoitus on valmis, mutta sitä hiotaan vielä. Valmista pitäisi tulla vielä syyskuun aikana.

Tupac-elokuva pyrkii antamaan räppilegendasta mahdollisimman aidon kuvan. Siksi yksi tuottajista on Tupacin äiti Afeni Shakur.

Elokuvateattereihin Tupac ehtinee vuoden 2014 loppupuolella tai 2015 alussa.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

Tupac Shakurin seksivideo löysi uuden kodin 19.12.2011
Krapulajuomayhtiö tarjosi Tupac Shakurin pornovideon ääniraidasta yli miljoona dollaria 10.10.2011
Ex-poliisi väittää ratkaisseensa Tupac Shakurin ja Biggie Smallsin murhat 5.10.2011
Tupac Shakurista löydettiin vuonna 1991 kuvattu seksinauha – pornoyhtiöt villiintyivät 4.10.2011
Notorious B.I.G. –murha selviämässä sittenkin? 8.7.2011
Olisitko sinä hyvä Tupac Shakur? 22.3.2011

Teksti: Tatu Junni
Lähde: NME