Uusimmat

Tv-vinkki: Lordin euroviisukrapulasta kertova dokumentti sai aikaan melkoisen riidan

26.01.2015 08:05 Muropaketin toimitus

/wp-content/uploads/images/domefi/elokuvat/arvostelut/monsterimies1.png

Yle TV1 esittää tänään kello 21.30 viime syksynä ensi-iltansa saaneen dokumentin Monsterimies. Se kertoo Lordi-yhtyeen elämästä vuoden 2006 euroviisuvoiton jälkeen.

Tomi Putaansuu alias Mr. Lordi itse ei ollut mielissään Antti Haasen ohjaamasta dokumentista.

”Kaikki mitä elokuvassa näytetään, on toki totta ja tapahtunut. Mutta se näyttää vain ja ainoastaan todellisuuden toisen puolen. Se toinen puoli jota elokuva ei näytä, on aivan yhtä totta. Tämänhän te fanit toki tiedättekin, kiertueilla käyneinä ja bändiä seuranneina. Bänditoimintaa elokuvassa ei montaa minuuttia nähdä, vaikka materiaalia olisi ollut yllin kyllin. Aikajanaa ja asioiden oikeaa tapahtumajärjestystä on vääristelty paikka paikoin tarinan sujuvuuden vuoksi”, Rollon rokkari paheksui syyskuussa.

Ohjaaja Haase puolustautui toteamalla mm. seuraavaa:

”Elokuva on mielestäni hyvin totuudenmukainen ja kunnioitava Lordia kohtaan. Olisin toivonut Mr Lordin kunnioittavan minun yli kolme vuotta kestänyttä työtäni ja näkemystäni ohjaajana, aivan kuten minäkin kunnioitan Mr Lordia ainutlaatuisena taiteilijana.”