Uusimmat

Twilight-elokuva aiheuttaa kohtauksia myös Suomessa – ennustiko arvostelu asian?

01.12.2011 10:01 Muropaketin toimitus

Twilight

Tuoreimman Twilight-elokuvan kerrottiin taannoin aiheuttaneen USA:ssa osalle katsojista sairaskohtauksia, joiden on epäilty olevan yhteydessä epilepsiaan. Nyt oireilu on levinnyt myös Suomeen.

Iltalehden tänä aamuna julkaisemassa uutisessa kerrotaan lehdelle ilmoittautuneista ihmisistä, jotka ovat saaneet Twilightin aikana joko itse oireita tai olleet läsnä, kun joku muu on oireillut.

”Elokuvan puolessavälissä tyttö hyppäsi ylös penkistä ja huusi apua. Teatteriin sytytettiin valot, ja näin kuinka tytön vieressä ollut nuori nainen taipui kaarelle kouristellen”, kertoi Iltalehdelle Jyväskylässä elokuvaa katsomassa ollut mies. Kokkolalainen ”Ville” puolestaan on raportoinut tapauksesta, jossa elokuvateatterissa istunut henkilö meni tajuttomaksi kesken Aamunkoin.

Sekä USA:n että Suomen kohtausten laukaisijaksi on arveltu Kristen Stewartin esittämän Bellan synnytystä, jonka aikana valkokankaalla välähtelee valkoista, punaista ja mustaa. Asiantuntijoiden mukaan tällainen väläyttely saattaa laukaista epileptisen kohtauksen niille alttiissa ihmisessä.

Dome.fi:n torstaina 17.11.2011 julkaisemasta Twilight-arvostelusta löytyy muun muassa kohta ”elokuvakriitikko käpertyy sikiöasentoon ja rukoilee tajuttomuutta.” Toimituksessa pyritäänkin nyt pikaisesti jäljittämään löytyykö arvostelusta muita profeetallisiksi tulkittavia kohtia. Erityisen suurta huomiota on kohdistettu ilmaisuun ”hymyilee onnellisena kuin Paavo Väyrynen peilin edessä”.

Lue myös:

Arvostelu: Uusi Twilight-elokuva saa käpertymään sikiöasentoon ja rukoilemaan tajuttomuutta