Uusimmat

Twin Peaksin toinen luoja Mark Frost harkitsee neljättä tuotantokautta: ”Pitää miettiä pitkään ja kunnolla”

28.10.2017 11:02 Muropaketin toimitus

David Lynchin pitkäaikainen käsikirjoittajakollega Mark Frost ei ole vielä päättänyt, aikooko hän osallistua neljännen Twin Peaks -kauden tekemiseen.

Mark Frost loi yhdessä David Lynchin kanssa 1990-luvulla aikaansa edellä olevan ilmiön ja lopulta Twin Peaks palasi televisioon 25 vuoden tauon jälkeen 18 hämmentävän jakson voimin. Jatkosta on sen jälkeen spekuloitu, mutta ainakaan ohjaaja-käsikirjoittaja Lynch ei ole sulkenut pois neljännen kauden mahdollisuutta.

Indiewiren haastattelussa Mark Frost on varovainen tulevaisuuden suunnitelmista:

”En ole päättänyt vielä. Se [Twin Peaksin jatko] on edelleen avoin kysymys ja harkitsemme sitä, ja luulen, että Showtime miettii sitä myös”.

”Sitä pitää harkita pitkään ja kunnolla. Teemme päätöksen sitten kun aika on oikea. Ei tässä mikään kiire ole.”

Neljä ja puoli vuotta kestänyt Twin Peaks: The Returnin tuotanto lähti liikkeelle alun perin Frostin ideasta kuinka yhdistää alkuperäinen sarja uuteen:

”Alkusykäys tuli siitä, kun katsoimme uudestaan alkuperäisen sarjan viimeisen jakson. Cooperin dilemma – kun Hyvä Cooper saa Pahan Cooperin ansaan – sekä Lauran hengen kuiskaama, ennakoiva lause, ”I will see you again in 25 years”. Tämä toimi ponnahduslautana tarinalle ja näin aukon, jonka kautta pääsisimme takaisin sisään, ja vuonna 2012 tavatessamme ehdotin Davidille että tästä meidän pitäisi aloittaa”.

Muropaketin uusimmat