Uusimmat

Tyttö sinä olet tähti

19.10.2005 00:00 Muropaketin toimitus

En kuulu nuorisoon, enkä pidä suomenkielisestä rap-musiikista, joten voisi kai sanoa että en kuulu Tyttö sinä olet tähti -elokuvan ydinkohderyhmään. Se kun on suomalaisen rapin maailmaan sijoitettu nuorisoelokuva. Mutta ei se mitään, elokuva on hauska kuin tynnyrillinen apinoita, puhdas kuin vastasatanut lumi ja itsetietoinen kuin ihmiskunnan tuhoa suunnitteleva keinoäly. Tai jotain sinne päin. Ai niin, ja on siinä myös paljon romantiikkaa, ystävyyttä ja lämminhenkisyyttä.

Homman nimi on tämä: kaikki mahdolliset kliseet mitä voidaan keksiä akselilla Famesta aina 8 Mileen. Ja kun sanon kaikki mahdolliset kliseet, niin tarkoitan kaikkia mahdollisia kliseitä. Eikä se ole paha asia.

Leffasta löytyvät kaupungin huonolta puolelta kotoisin oleva tinkimätön rappijätkä sekä rikas tyttö joka haluaa keskiluokkaisuuden sijaan taiteilijaksi. Siitä syntyy Romeo ja Julia -romanssi. Tietysti mukana ovat myös koko joukko hauskoja kavereita sekä menestyksen mukana tulevat ongelmat.

Tekijät ovat täysin tietoisia kliseiden määrästä, ja se on elokuvan voima. Kliseitä käytetään punastelematta ja jopa kunnianosoituksena sille Tyttö sinä olet tähden lajityypille. Leffassa on hyvää dialogia ja loistavia näyttelijäsuorituksia: monta kertaa sivunäyttelijät – erityisesti räppiryhmän Isukki ja Mikko Koukin levy-yhtiöpomo – varastavat siekailematta kohtaukset.

Tekijät ovat yhdistäneet läpi elokuvan kulkevan peruspositiivisuuden ja klassisen tarinan eheäksi kokonaisuudeksi. Tyttö sinä olet tähti on aidosti viihdyttävä elokuva, joka osaa nauraa niin aiheelleen kuin nuoruuden ehdottomuudelle. Suomalaisia katsojia on tänä vuonna hellitty kahdella tyylipuhtaalla kotimaisella elokuvalla: suurille ikäpolville on Äideistä parhain ja heidän jälkikasvulleen Tyttö sinä olet tähti.

Teksti: Henrik Laine / Nöjesguiden

Ohjaus Dome Karukoski. Käsikirjoitus Pekko Pesonen. Pääosissa Pamela Tola, Samuli Vauramo, Eero Milonoff, Joonas Saartamo, Mikko Leppilampi ja Mikko Kouki.

Muropaketin uusimmat