Uusimmat

Unohtakaa “Ghostbusters 2020” – Ensi kesän Ghostbusters-elokuva sai uuden nimen

03.12.2019 20:00 Muropaketin toimitus

Jason Reitmanin ohjaama Ghostbusters-elokuva on julkaistaan ensi kesänä.

Kuten moni arvasikin, Jason Reitmanin ohjaaman Ghostbusters-elokuvan lopulliseksi nimeksi ei jäänyt aiemmin uutisoitu Ghostbusters 2020. Brittiläinen elokuvien luokittelulautakunta BBFC on luokitellut ensi kesänä julkaistavan elokuvan trailerin ja samalla julkaissut elokuvan lopullisen nimen.

Se on Ghostbusters: Afterlife.

Traileria ei kuitenkaan ole vielä julkistettu, eikä edes sitä, milloin ensimmäinen traileri saadaan julkisesti nähtäväksi. Oletettavasti kuitenkin piakkoin.

Reitmanin ohjaaman Ghostbusters-elokuvan kuvaukset saatiin valmiiksi lokakuussa ja elokuva julkaistaan 10. heinäkuuta 2020. Käsikirjoituksesta vastaa Gil Kenan ja keskeisissä rooleissa nähdään muun muassa Finn Wolfhard, Carrie Coon, Paul Rudd ja Mckenna Grace.