Uusimmat

USA:n presidentti Barack Obama paljasti suosikkielokuvansa vuodelta 2014

18.12.2014 08:40 Muropaketin toimitus

Barack Obama

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on paljastanut, mistä elokuvasta hän on nauttinut eniten tänä vuonna.

Obamalla on selkeästi hyvä maku, sillä hän fanittaa Richard Linklaterin ohjaamaa Boyhoodia – aivan kuten Dome.fi:n kriitikkokin.

Lokakuussa julkaistussa arvostelussa Boyhoodista todettiin sivustollamme seuraavaa:

”Boyhoodista ja sen omaperäisestä tavasta kuvata samoja näyttelijöitä 12 vuoden ajan on jaksettu jauhaa alkuvuodesta asti. Richard Linklaterin ideasta uutisoitiin ensimmäisen kerran kuitenkin jo noin kymmenen vuotta sitten. Boyhood ei pysty millään täyttämään sinä aikana kasaantuneita odotuksia, mutta parhaiten sitä kuvaa kuitenkin sana mestariteos.”

People-lehden haastattelussa Barack Obama kertoi katsovansa elokuvien lisäksi nettivideoita, sillä hänen 13- ja 16 -vuotiaat tyttärensä esittelevät niitä hänelle.

”Kaikkien aikojen suosikkini on BatDad. Kuka ikinä oletkin, BatDad, meitsi diggas”, presidentti totesi yllättäen.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: People

Muropaketin uusimmat