Uusimmat

Uskomattomia lukuja: Vuoden 2022 jättielokuvan tekeminen vaati 40 000:n koronavirustestin ottamista

10.11.2020 17:15 Muropaketin toimitus

Jurassic World: Dominion -elokuvan kuvaukset vaativat mittavat turvatoimet koronan vuoksi.

Kolmas Jurassic World -elokuva, nimeltään Dominion, on saatu kuvattua ja elokuvan on määrä saada ensi-iltansa kesällä 2022. Elokuvan tuotanto alkoi puolitoista vuotta sitten kun maailma oli vielä kovin erilainen paikka.

Deadlinen uutisen mukaan Jurassic World: Dominionin kuvaukset vaativat valtavan lisätyömäärän koronatilanteen vuoksi. Turvatoimet olivat suurelokuvassa mittavat: kuvausten aikana tehtiin kaikkiaan 40 000 koronavirustestiä (näistä 0.25 % kerrotaan olleen positiivisia) ja käytettiin miljoonia dollareita erilaisten turvaprotokollien määrittelemiseen.

Pinewoodin studioilla Briteissä kerrotaan olleen kuvausten aikana kaikkiaan peräti 1800 erilaista koronavirukseen liittyvää kylttiä, 150 paikkaa käsien desinfiointia varten ja 60 lisättyä pesupaikkaa.

Lisäksi näyttelijät ja muu tuotantohenkilökunta joutuivat elämään toistensa kanssa kuukausien ajan eristetyssä kuplassa.