Uusimmat

Uudella Batmobiililla on synkkä esikuva – The Batman -ohjaaja paljastaa auton saaneen inspiraationsa tutusta kauhutarinasta

28.12.2021 16:00 Muropaketin toimitus

Matt Reevesin ohjaama The Batman saa ensi-iltansa 4. maaliskuuta.

Uusi Batman-elokuva julkaistaan maaliskuun alussa. Pääosaa esittävän Robert Pattinsonin lisäksi elokuvassa nähdään tietenkin myös Batmanin auto, Batmobiiliksi nimetty kulkupeli.

Elokuvan ohjaaja Matt Reeves paljastaa tuoreessa haastattelussa (Comicbook Movien kautta), että hänen elokuvansa autolla on esikuvansa tutussa kauhutarinassa. Kyseessä on tietenkin Stephen Kingin Christine – tappaja-auto.

“Batmobiilin pitää päästä esille varjoista pelotellakseen, joten ajattelin sitä vähän kuin Stephen Kingin Christinenä. Pidin ajatuksesta autosta itsessään kauhuhahmona, tekemässä minimalistisen esiintymisen todella pelotellakseen niitä ihmisiä, joita Batman ajaa takaa”, Reeves selittää.

Ohjaaja on aiemminkin kommentoinut Batmanin ja hänen autonsa suhdetta tulevassa elokuvassa ja kertonut halunneensa tehdä molemmista maanläheisiä. Auton on hänen mielestään määrä näyttää siltä, että Bruce Wayne on sen itse rakentanut.

Vihjettä uuden Batmobiilin ”persoonasta” saa jo uudesta The Batman -trailerista: