Uusimmat

Uuden Bond-elokuvan lipunmyynti alkaa kohta – No Time to Die saa ensi-iltansa 3. huhtikuuta

04.03.2020 18:02 Muropaketin toimitus

007 No Time to Dien lipunmyynti alkaa Suomessa 13. maaliskuuta.

Cary Joji Fukunagan ohjaama, 25. James Bond -seikkailu 007 No Time to Die saa Suomessa ensi-iltansa 3. huhtikuuta. Finnkino kertoo, että lipunmyynti elokuvaan alkaa 13. maaliskuuta kello 10.

Maailmalla uhka koronaviruksesta on aiheuttanut muun muassa elokuvateattereiden sulkemisia. Myös uuden Bond-seikkailun tiimoilta osa faneista teki vetoomuksen, että elokuvan ensi-iltaa siirrettäisiin eteenpäin virusvaaran vuoksi. Näillä näkymin ensi-ilta kuitenkin säilyy sille määrätyllä paikalla.

Näillä näkymin viimeisen kerran Bondin roolissa nähtävän Daniel Craigin lisäksi elokuvassa esiintyvät muun muassa Rami Malek, Léa Seydoux, Lashana Lynch, Ben Whishaw, Naomie Harris, Billy Magnussen, Ana de Armas, Rory Kinnear, David Dencik, Dali Benssalah, Jeffrey Wright ja Ralph Fiennes.