Uusimmat

Uuden Bond-leffan kuvaukset on keskeytetty Daniel Craigin loukkaantumisen takia

15.05.2019 08:19 Muropaketin toimitus

007

Uuden James Bond -elokuvan vaikeudet jatkuvat.

Pari päivää sitten kerroimme Bond 25 -elokuvan kuvausten olevan melkoista sähläystä, sillä sen käsikirjoitus ei ole valmis, vaan siihen tehdään jatkuvasti muutoksia. Nyt Variety kertoo pääosanesittäjä Daniel Craigin teloneen itseään sen verran pahasti, että kuvaukset on jouduttu keskeyttämään.

Craig kaatui juostessaan ja loukkasi jalkansa. Hänet on lennätetty Jamaikalta Yhdysvaltoihin tutkittavaksi. Nimetön lähde kertoo:

– Hän juoksi kohtauksessa, liukastui ja kaatui aika pahan näköisesti. Craig oli selvästi kivuissaan ja valitteli jalkaansa.

Tiedossa ei ole kuinka pitkäksi aikaa kuvaukset joudutaan keskeyttämään, mutta ainakin loppuviikoksi suunnitellut kuvaukset Lontoon Pinewood-studiolla on peruttu.

Uuden Bondin piti alun perin saada ensi-iltansa syksyllä, mutta sen julkaisua siirrettiin jo aiemmin. Leffan pitäisi näillä näkymin saapua teattereihin 8. huhtikuuta 2020.