Uuden The X-Filesin ensi-ilta lähestyy – katso juliste Kaistalta

12.06.2008 12:19 | Muropaketin toimitus

x-filuVauhdikkaasti alkanut elokuvakesä jatkuu myös elokuussa, jolloin elokuvateattereihin saapuu kymmenen vuoden tauon jälkeen uusi X-Files -elokuva. X-Files: Usko koetuksella saa ensi-iltansa Suomessa 1. elokuuta, viikko maailmanensi-illan jälkeen.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Chris Carterin ja käsikirjoittaja Frank Spotnizin luoma X-Files -tv-sarja on kerännyt miljoonia katsojia ympäri maailman ja voittanut lukuisia tv-palkintoja (mm. Emmy ja Golden Globe). Sarjaa on tehty kaiken kaikkiaan yhdeksän tv-tuotantokautta vuodesta 1993 alkaen. Tuotantokaudet on esitetty myös Suomessa ja sarja pyörii edelleen Subilla.

X-Files -agentit Fox Mulder ja Dana Scully palaavat jälleen selvittämään mysteeriä. Myös suomalaisilla fanisivustoilla käy jo kiivas keskustelu elokuvan juonesta, joka on toistaiseksi pysynyt visusti salassa. Carter on jopa itse harhauttanut lehdistöä, jotta juoni ei paljastuisi. Erityisesti arvailu Mulderin ja Scullyn suhteesta käy kuumana.

Pääosissa nähdään luonnollisesti agentti Mulderina David Duchovny ja agentti Scullyna Gillian Anderson sekä mm. Amanda Peet (Syriana), Billy Connolly (Viimeinen Samurai) ja Pimp My Ride -tv-tähti Xzibit.

X-files: Usko koetuksella elokuvateattereissa 1. elokuuta. Ennakkolipunmyynti alkaa jo 18. heinäkuuta kautta maan.