Uusimmat

Uuden Tomb Raider -elokuvan Lara Croftiksi Oscar-voittaja Ruotsista

29.04.2016 07:36 Tatu Junni

Alkukeväästä huhuttiin, että Star Warsista tuttu Daisy Ridley saattaisi esittää Lara Croftia tekeillä olevassa Tomb Raider -elokuvassa. Nyt rooli on mennyt kuitenkin toiselle nousevalle tähdelle.

The Hollywood Reporter -lehden mukaan uusi Lara Croft on ruotsalainen Alicia Vikander.

Tanskalaisesta tytöstä parhaan naissivuosan Oscarin talvella napannut Vikander tunnetaan myös elokuvista Ex Machina, Koodinimi U.N.C.L.E., Seventh Son ja Anna Karenina. Ensi kesänä Vikander esittää naispääosaa Paul Greengrassin Jason Bournessa.

Uuden Tomb Raider -elokuvan ohjaa The Wavesta tuttu norjalaisohjaaja Roar Uthaug. Elokuvan ensi-illan ajankohdasta ei ole vielä tietoa.

Alicia Vikander

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat