Uusimmat

Uuden Total Recall -elokuvan naisnäyttelijät selviämässä

21.04.2011 09:08 Muropaketin toimitus

Sony Pictures työstää parhaillaan uutta Total Recallia, jonka pääosassa nähdään Colin Farrell. Toki elokuvaan tarvitaan myös naistähti tai pari, joista onkin nyt paljastunut uutta tietoa.

Elokuvan naispääosaa on tarjottu Kate Beckinsalelle. Tämä ei ole suuri yllätys, sillä Beckinsalen tähdittämistä Underworld-elokuvista kaksi on ohjannut sama mies, joka on pestattu Total Recallin puikkoihin, Len Wiseman. Mikäli Beckinsale ei halua roolia, ovat myös Diane Kruger, Kate Bosworth ja Jessica Biel osoittaneet kiinnostuksensa.

Jessica Biel on ehdolla myös toiseen rooliin samassa elokuvassa, jota kuitenkin kärkkyvät huhujen mukaan myös Eva Mendes ja Rosario Dawson. Nähtäväksi siis jää, ketkä mainituista nimistä lopulta nähdään elokuvassa. Philip K. Dickin kirjaan perustuva Total Recall saa ensi-iltansa tammikuussa 2012.

Lähde: Deadline.com