Uudessa Jackass-elokuvassa on mukana temppu, joka aiheutti näyttelijälle murtuneen ranteen, aivotärähdyksen ja aivoverenvuodon
Jackass Forever saa näillä näkymin ensi-iltansa Suomessa 4. helmikuuta.
Jackass-ryhmä ei välttele tilanteita, joissa johonkin ryhmän jäseneen voi sattua. Tänä vuonna julkaistavassa, neljännessä Jackass-elokuvassa monet ryhmän alkuperäisistä jäsenistä ovat ikääntyessään siirtäneet hurjimpia temppuja nuoremmille tekijöille – paitsi Johnny Knoxville.
Varietyn haastattelussa Knoxville kertoo, että Jackass Foreverissa nähdään kohtaus, joka aiheutti hänelle murtuneen ranteen, murtuneen kylkiluun, aivotärähdyksen ja aivoverenvuodon.
Kyseessä on kohtaus, missä Knoxville “tekee taikatemppua härälle”. Tapaus ei ole ensimmäinen Jackass-hemmojen kerta härkien kanssa, mutta tällä kertaa tilanne muuttui Knoxvillen osalta vakavaksi.
“Tämä on kaikista pahin hitti härältä, mitä olen koskaan saanut”, Knoxville kommentoi.