Uusimmat

Uudesta Tuntematon sotilas -elokuvasta julkaistiin ensimmäinen traileri

27.10.2016 10:48 Muropaketin toimitus

Aku Louhimiehen ohjaus saa ensi-iltansa tasan vuoden päästä.

Tuntematon sotilas -elokuvan kuvaukset on vuoden 2016 osalta saatu päätökseen. Helmikuussa on vielä luvassa kuvausten talvijakso. Elokuvan ensi-iltaan on torstaina 27.10.2016 tasan vuosi, minkä kunniaksi elokuvan tekijätiimi julkistaa nyt suurelle yleisölle elokuvan ensimmäisen teaser-trailerin.

Nyt on takana 71 päivää vaativia kuvauksia. Lähikuukaudet valmistelemme vielä talvijaksoa ja leikkaamme jo kuvattua materiaalia. Ajattelen joka päivä olevani etuoikeutettu, että saan tehdä tämän elokuvan. Odotan innolla talven haasteita, kertoo ohjaaja Aku Louhimies.

Suurelokuva perustuu Tuntematon sotilas -teoksen lisäksi Väinö Linnan sensuroimattomaan alkuperäisteokseen Sotaromaani.

Elokuvan päärooleissa nähdään muun muassa Eero Aho unohtumattoman Rokan tulkitsijana, Paula Vesala Rokan vaimona Lyytinä ja Jussi Vatanen vänrikki Koskelana. Muita keskeisiä rooleja miehittävät Johannes Holopainen vänrikki Kariluotona, Aku Hirviniemialikersantti Hietasena, Samuli Vauramo luutnantti Lammiona ja Juho Milonoff sotamies Honkajokena. Sotamies Rahikaisen roolin tekee Andrei Alén, alikersantti Lahtisen Joonas Saartamo, sotamies Vanhalan Hannes Suominen ja Suden ”Suen tassun” Arttu Kapulainen.

Lähde: Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017