Uusimmat

Uusi Blair Witch -elokuva ei kiinnostanut juuri ketään, mutta silti kauhuhitistä tehdään nyt tv-sarjaa

27.02.2018 21:00 Muropaketin toimitus

Blair Witch
Found footage -tyylisuunnan edelläkävijä Blair Witch Project siirtyy parin elokuvahudin jälkeen valkokankailta television puolelle.

Deadlinen uutisen mukaan Lionsgate on perustanut uuden tuotantoyhtiön nimeltä Studio L ja on sen myötä julkistanut tulevaisuudensuunnitelmiaan. Uuden yhtiön perustamisesta kertovassa tiedotteessa puoliksi piilotettuna on myös tieto, joka saattaa kiinnostaa vuonna 1999 valmistuneen kauhuhitin, Blair Witch Projectin ystäviä.

Tiedotteessa nimittäin julkistetaan, että Eduardo Sanchezin ja Daniel Myrickin luoman elokuvan pohjalta ollaan tekemässä tv-sarjaa. Yhtään tämän enempää projektista ei vielä kerrota, mutta nyt kyseessä on virallinen tieto pelkkien huhujen sijaan.

Vuonna 1999 ilmestynyt Blair Witch Project on found footage -tyylisten elokuvien edelläkävijä. Se kertoo kolmesta opiskelijasta (Heather Donahue, Joshua Leonard, Michael C. Williams), jotka suuntaavat kameran kanssa metsään dokumentoimaan legendaa murhanhimoisesta noidasta.

Adam Wingardin ohjaama Blair Witch palasi aiheen pariin vuonna 2016, mutta menestyi surkeasti lippuluukuilla. Mielenkiintoista onkin, onnistutaanko ensimmäisen elokuvan henki palauttamaan tulevassa tv-sarjassa.