Uusimmat

Uusi Cloverfield-elokuva maksoi Netflixille kymmeniä miljoonia dollareita

07.02.2018 14:47 Muropaketin toimitus

Paramount päätti olla julkaisematta The Cloverfield Paradoxia valkokankailla ja myi tieteiselokuvan sen sijaan Netflixille 50 miljoonan dollarin hintaan.

Netflix valloittaa osuutta Hollywoodilta pala kerrallaan. Elokuvan Bright joulukuisen julkaisun jälkeen suoratoistopalvelu yllätti jokaisen nappaamalla Cloverfield -jatko-osan itselleen ja julkaisemalla The Cloverfield Paradoxin omassa palvelussaan elokuvateatterijulkaisun sijaan.

Mutta miten moiseen järjestelyyn oikein päädyttiin?

The Hollywood Reporterin saamien tietojen mukaan Netflix-sopimus oli “[tuottaja J.J.] Abramsin, Paramountin toimitusjohtajan, Netflixin pomon ja alkuperäisten elokuvien johdossa olleen Scott Stuberin pelastussuunnitelma”. Lähteiden mukaan Paramount ja Abrams olivat huolissaan The Cloverfield Paradoxin potentiaalisesta menestyksestä elokuvateattereiden lippuluukulla, sillä he pelkäsivät, että se ei kiinnostaisi katsojia tarpeeksi. Tämän myötä elokuvan julkaisuoikeudet myytiin Netflixille 50 miljoonalla dollarilla.

Paramount on kuitenkin pidättänyt itsellään elokuvan oikeudet Kiinan markkinoille sekä kotiteatterijulkaisun osalta.

The Cloverfield Paradox ei ole vakuuttanut elokuvakriitikoita ja esimerkiksi Rotten Tomatoesissa sen tuoreus on tätä kirjoitettaessa vain 20 %. Näyttää kuitenkin siltä, että sopimuksen molemmat osapuolet saivat haluamansa, sillä elokuva, joka olisi voinut flopata täydellisesti lippuluukuilla, muodostui Netflix-sopimuksen myötä studiolle kerralla kannattavaksi. Vastaavasti Netflix sai osakseen positiivista pöhinää korkea profiilin sisältöjen julkaisijana.

Diili on kuitenkin ainutkertainen, sillä Paramount omistaa edelleen oikeudet mahdollisiin jatko-osiin. Näihin lukeutuu tuleva Overlord, jonka elokuvateatteriensi-ilta on 26. lokakuuta. Overlordin on kerrottu olevan neljäs Cloverfield-teemaan liittyvä elokuva.

Muropaketin kriitikon kommentit The Cloverfield Paradoxista ovat luettavissa täältä.