Uusi Godzilla on isojen ja pienten poikien hirviöelokuva

Ensi-ilta: 14.5.2014
Alkuperäisnimi: Godzilla
Ohjaajat: Gareth Edwards
Käsikirjoittaja: Max Borenstein, Dave Callaham & Frank Darabont
Pääosissa: Aaron Taylor-Johnson, Ken Watanabe, Elizabeth Olsen, Juliette Binoche, Sally Hawkins, David Strathairn & Bryan Cranston
Pituus: 123 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Jättihirviö tappelevat, ihmiset ammuskelevat
Arvostelija: Tatu Junni

Groar! Mylv! Örrr! Monstersista tuttu Gareth Edwards jatkaa hirviöiden parissa. Tällä kertaa mies käskyttää itse Godzillaa, tuota valkokankaan sottapytyistä mahtavinta. Lopputulos on epätasapainoinen, mutta viihdyttävä.

Vuonna 1999 japanilaista ydinvoimalaa kohtaa suuronnettomuus, jonka syyn viranomaiset salaavat. Vuosien saatossa välikohtaus unohtuu suurelta yleisöltä, mutta ei vaimonsa (Juliette Binoche) menettäneeltä Joe Brodylta (Bryan Cranston). Hän omistaa elämänsä totuuden paljastamiseksi ja saa lopulta myös sotilaspoikansa Fordin (Aaron Taylor-Johnson) vakuuttumaan siitä, ettei isäpappa olekaan ihan niin pöpi kuin aluksi vaikutti.

Kun ydinvoimalan raunioista nousee vuonna 2014 lentoon elektromagneettisia pulsseja sylkevä jättihirviö ”Muto” ja alkaa viljellä tuhoa ympäri Tyynen valtameren aluetta, totuus paljastuu myös laajemmin. Muinaiset hirviöt elävät keskuudessamme ja jopa maailman mahtavimmat sotavoimat ovat niiden armoilla.

Ihmiskunnan onneksi ”Mutoilla” on yksi luontainen vihollinen, joka ei halua jakaa planeettamme pääjehun asemaa; 110 metriä pitkä Godzilla, jonka taustoihin ei tällä kertaa liikaa aikaa tuhlata. Kaikki olennainen mahtuu tosin yhteen lauseeseen: sympaattinen punkero, joka sotkee paljon.

Gareth Edwardsin ohjaama elokuva käynnistää Godzillan valkokangasuran alusta, mutta kumartaa samalla kaijujen kaksintaistelulla hahmon perinteiden suuntaan. Vaikka kyseessä on 160 miljoonan dollarin Hollywood-tuotanto, ei sillä ole mitään tekemistä jättihirviön aikaisemman jenkkielokuvan kanssa. Eikä ihme; Roland Emmerichin vuoden 1998 rymistys oli niin hirveä kalkkuna, että sen ovat kaikki osapuolet unohtaneet ihan tyytyväisinä.

Vaikka aihe on pöhkö kuin mikä, uusi Godzilla lähestyy aihetta vakavissaan, oikeastaan liiankin huumorintajuttomasti. Sanomaltaan ekoystävällinen elokuva kierrättää ihmisten pelkoja niin ydinvoimasta kuin tsunamien kaltaisista suuronnettomuuksista.

Tarinan sankari on luonnonvoiman tavoin toimivan Godzillan lisäksi Aaron Taylor-Johnsonin luutnantti taustavoimineen. Toki paukuttelu kuuluu tietyissä mitoissa asiaan, mutta Godzillasta löytyy militanttia meininkiä liiankin kanssa. Päähenkilöiden taustat kyllä esitellään, mutta useimmilta hahmoilta ei löydy persoonaa nimeksikään ja komentokeskuksissa tuhlataan ihan liikaa aikaa. Jättihirviöitähän tänne tultiin katsomaan!

Godzillan juoni on ennalta arvattava ja osittain siksi elokuva tuntuu reippaasti ylipitkältä. Mukaan on myös jätetty kummallisen irrallisia kohtauksia ja suoranaisia vammailuja. En esimerkiksi ymmärtänyt yhtään, miksi sankarin sankarillisuutta piti alleviivata Havaijille sijoittuvalla pikkupojan pelastamisella tai miksi ydinperheen merkitystä painotettiin kuin Steven Spielbergin elokuvassa ikään. Aivan kuin ihmiskunnan pelastaminen ei olisi sankarille tarpeeksi motivoivaa puuhaa…

Naisen paikka on Godzillassa hellan ääressä. Sankarin pikkurouvaa esittävällä Elizabeth Olsenilla ei ole muuta tekemistä kuin haukkoa henkeä, kyynelehtiä ja odottaa pelastavaa miestänsä paikalle. Jättihirviö on peräisin vuodelta 1954 ja sieltä lienee tämän uuden elokuvan naiskuvakin.

Jos ei sotilasleikeistä tai jättihirviöistä ole kiinnostunut, ei Gareth Edwardsin ohjauksella ole paljoakaan annettavaa. Itselleni nyt nähty maittoi kuitenkin enimmäkseen hyvin. Kun Godzilla mäiski kahta Mutoa lättyyn San Fransiscon raunioiden keskellä, levisi kasvoille 10-vuotiaan pikkupojan hymy. Kunpa elokuva olisikin keskittynyt tähän puoleen, eikä rakastunut ihmishahmoihinsa liikaa, niin lopputulos olisi voinut olla klassikkokamaa.

Godzillaa olisi tosin nähnyt mielellään enemmänkin. Nyt tuntui useampaan otteeseen kuin jättihirviö olisi ollut vieraana omissa juhlissaan.

Godzilla ansaitsee pisteitä laatunäyttelijöistään. Hetken aikaa kesti tottua Kick-Ass -neurootikkona tutuksi tulleeseen Aaron Taylor-Johnsoniin sikaniskaisena toimintatähtenä, mutta hyvin hän otti roolin haltuun tarinan edetessä. Painotan silti vielä, että elokuvassa ehdottomasti parasta  ovat jättihirviöt, jotka on toteutettu erinomaisesti.

Tasapainoisesta elokuvasta ei voida puhua, mutta aivot narikkaan -viihteenä uusi Godzilla toimii kiitettävän hyvin. Helpompi tästä oli nauttia kuin vaikkapa turhan kankeasta Pacific Rimistä. Jatkoa on kaikesta päätellen luvassa, joten ensi kerralla sitten ihmiset hiiteen ja kunnolla tilaa Godzillalle, kiitos.