Uusimmat

Uusi Hellraiser-elokuva on vihdoinkin tekeillä – Ohjaaja ja käsikirjoittajatkin tiedetään jo

13.04.2020 10:54 Muropaketin toimitus

Alkuperäinen Hellraiser-kauhuklassikko saa uusintaversion.

The Hollywood Reporter kertoo Hellraiser-kauhuklassikon uusintaversion etenevän, sillä projektiin on nyt kiinnitetty käsikirjoittajat ja ohjaaja.

Spyglass Media on buukannut ohjaajaksi alkuvuoden Sundancen leffafestareiden The Night House -kauhuhitistä ja Netflixin The Ritual -elokuvasta tutun David Brucknerin. Käsikirjoittajina toimivat Ben Collins sekä Luke Piotrowski ja David Goyer vastaa tarinasta.

Clive Barkerin vuoden 1987 Hellraiser-elokuva perustui tietysti hänen omaan The Hellbound Heart -pienoisromaaniinsa. Elokuva sai melkoisen määrän toinen toistaan kehnompia jatko-osia, joista kaksi ensimmäistä ovat vielä ihan katsottavia.

Rebootin yksityiskohdista ei tiedetä vielä sen enempää, mutta Spyglass Media kertoo sen olevan ”kehittynyt, mutta uskollinen alkuperäiselle”.

Hellraiser-faneille kerrottakoon vielä, että laadukkaista Blu-ray-julkaisuistaan tunnetulla Arrow Videolla on tällä hetkellä käynnissä pääsiäisale, josta löytyy mieletön määrä laatuelokuvia sopuhintaan. Tarjouksessa on myös varsin tyylikäs kolme Hellraiser-leffaa sisältävä boksi, joka kustantaa vain 25 puntaa.