Uusimmat

Uusi Hollywood-leffa vastaa Angry Birds -fanien suurimpaan kysymykseen

16.09.2015 07:50 Tatu Junni

Sony Picturesin ison luokan Angry Birds -elokuva saa ensi-iltansa kesällä 2016.

Elokuvan ensimmäisen varsinaisen trailerin pitäisi ilmestyä ensi viikolla. Sitä odotellessa Empire-lehti on paljastanut karkean juonikuvauksen Fergal Reillyn ja Clay Kaytisin ohjaamasta animaatioseikkailusta.

Rovion miljardiluokan hittipeliin pohjautuvan Angry Birds -elokuvan sankari on linnuista uhanalaisin oleva Red (ääninäyttelijänä Jason Sudeikis). Elokuva sijoittuu pitkälti trooppiselle saarelle, jota raivotirpat asuttavat.

”Meiltä kysytään kaikista eniten sitä, miksi Angry Birdsin linnut ovat niin vihaisia”, tuottaja John Cohen kertoi Empirelle. ”Tämä elokuva kertoo siitä, miten lintujen ja possujen välinen konflikti sai alkunsa”.

”Pohjimmiltaan Angry Birds on komedia”, Cohen lisäsi.

80 miljoonaa dollaria maksavan elokuvan ääninäyttelijöitä ovat myös Bill Hader, Kate McKinnon, Danny McBride, Maya Rudolph, Josh Gad, Keegan-Michael Key ja Peter Dinklage.

Lähde: Empire

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat