Uusimmat

Uusi Indiana Jones -elokuva on pulassa – Norovirus on kaatanut yli 50 ihmistä kuvauksissa Iso-Britanniassa

17.09.2021 09:55 Muropaketin toimitus

Indiana Jones taistelee uudessa elokuvassa yrjötautia vastaan?

The Sun -juorulehti kertoo noroviruksen leviävän Indiana Jones 5 -elokuvan kuvauksissa. Englannin Pinewood-studiolla kuvattavan leffan työryhmästä noin 50 ihmistä on lähetetty kotiin kärsimään vatsatautiaan.

Vatsapöpö alkoi levitä vain muutama päivä sen jälkeen kun Harrison Ford palasi sairaslomalta. Näyttelijän kuvauksissa teloma olkapää vaati leikkauksen, jonka takia hän joutui pitämään kolmen kuukauden tauon.

Norovirus vaikuttaa myös uuden Ant-Man-elokuvan kuvauksiin, jota tehdään myös Pinewood-studiolla. The Sunin mukaan vatsataudin lisäksi Ant-Manin kuvausryhmässä on todettu myös koronavirustartuntoja.

Indiana Jones 5 saa ensi-iltansa näillä näkymin 29.7.2022.

Indiana Jones -logo