Uusi Kingsman-elokuva myöhästyy yli puolella vuodella

18.11.2019 17:01 | Muropaketin toimitus

Helmikuulle alun perin kaavailtu The King’s Man nähdäänkin vasta syksyllä.

The Hollywood Reporter kertoo Disneyn tulevien elokuvien aikatauluista ja ensi-illoista. Artikkeli listaa muun muassa Ridley Scottin The Last Duel -elokuvan ja viiden vielä vailla nimeä olevan Marvel-projektin ensi-illat, mutta valitettavasti myös Kingsman-elokuvien esiosaleffa The King’s Manin, jonka ensi-ilta siirtyy noin seitsemällä kuukaudella eteenpäin.

Matthew Vaughnin ohjaaman ja Ralph Fiennesin tähdittämän elokuvan piti saapua teattereihin ystävänpäivänä 14. helmikuuta, mutta uusi enskaripäivä onkin vasta 18. syyskuuta 2020.

Leffasarjan kolmas elokuva sijoittuu menneisyyteen, ensimmäisen maailmansodan aikaan, jolloin brittiagenttien järjestö oli vasta perustettu.

The King’s Man -elokuvassa esiintyvät Fiennesin lisäksi muun muassa Harris Dickinson, Daniel Brühl, Rhys Ifans, Gemma Arterton, Charles Dance, Matthew Goode, Tom Hollander, Djimon Hounsou, Aaron Taylor-Johnson, Stanley Tucci, Alison Steadman, Robert Aramayo, Alexandra Maria Lara ja Joel Basman.

Muropaketin uusimmat