Uusimmat

Uusi kuva julkaistu: Gotham-sarjan Jokeri on todellinen ällötys

12.04.2019 10:41 Muropaketin toimitus

Gotham-sarja päättyy Yhdysvalloissa parin viikon kuluttua.

Fox-kanavalla pyörii Yhdysvalloissa tällä hetkellä Batman-esiosa Gothamin viides ja viimeinen tuotantokausi, jonka finaalijaksot nähdään jo parin viikon päästä.

Gotham hyppää kahdessa viimeisessä jaksossa ajassa eteenpäin kymmenen vuoden verran, joten mukana ovat myös Batman ja Jokeri sellaisina kuin heidät on yleensä nähty. Cameron Monaghanin näyttelmä Jokeri on kuitenkin rujompi ilmestys kuin yhdessäkään aiemmassa Batman-leffassa tai sarjassa. Monaghan jakoi kuvan itsestään Jokeri-maskit kasvoillaan omalla Instagram-tilillään.

Gothamissa nähdään myös myös muun muassa Robin Lord Taylor, Cory Michael Smith, Donal Logue, Ben McKenzie, David Mazouz, Chris Chalk, Camren Bicondova, Shane West, Sean Pertwee ja Erin Richards.

Suomessa sarja löytyy Netflixistä, jossa on tarjolla valitettavasti vain neljä tuotantokautta. Viimeinen kausi ilmestynee suoratoistopalveluun, kunhan sen kaikki jaksot on esitetty rapakon toisella puolella.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Boo. #Gotham Two weeks.

Henkilön Cameron Monaghan (@cameronmonaghan) jakama julkaisu