Uusimmat

Uusi maistiainen Loganista: ”Tämä ei todellakaan näytä X-Men-elokuvalta”

10.02.2017 08:00 Muropaketin toimitus

20th Century Fox on julkaissut uuden maistiaisen maaliskuussa ilmestyvästä Loganista. Sitä voi hyvällä syyllä kutsua yllättäväksi. Tarjolla on jotain ihan muuta kuin aikaisemmissa X-Men-aiheisissa elokuvissa.

Noin minuutin mittainen ja mustavalkoinen video esittelee missä jamassa Logan on kolmannen sooloelokuvansa alussa. Hugh Jackmanin esittämä ikämies elättää itsensä limusiinikuskina, joka koettaa parhaansa mukaan huolehtia ystävästään Charles Xavierista (Patrick Stewart).

Veristä väkivaltaa ei nyt ole tarjolla (toisin kuin aikaisemmin näkemissämme maistiaisissa), mutta elokuvan R-ikärajaluokituksen (K16) huomaa siitä, että Logan ryyppää ja ajaa. Tällaista ei teinikatsojille voisi tietenkään USA:ssa esittää.

Taannoin ohjaaja James Mangold totesi halunneensa tehdä ”elokuvan kypsille katsojille. Tarkoituksena ei ollut pyrkiä miellyttämään kaikkia. Tavoitteenamme oli tehdä elokuva joka erottuu massasta ja on erilainen, draama jossa on intensiivistä toimintaa mukana”.

Loganin pääosissa nähdään Jackmanin ja Stewartin lisäksi mm. Boyd Holbrook (Narcos) ja nuori Dafne Keen.