Uusi Power Ranges -elokuva on Iron Manin ja Pacific Rimin lehtolapsi

22.09.2016 07:22 | Tatu Junni

Power Rangers tuo viime vuosituhannella syntyneille ensimmäiseksi mieleen television kömpelön seikkailusarjan, jossa uunoiltiin urakalla halpistehosteiden parissa. Nyt Lionsgate-studio on pistänyt kalkkunan kampaajalle ja kauppaa superjengiä uudelle sukupolvelle ajatuksella ”Iron Man kohtaa Pacific Rimin”.

Ensi vuonna ilmestyvästä ison budjetin Power Rangers -elokuvasta on nyt julkaistu viisi uutta hahmojulistetta pohjustamaan pian ilmestyvää traileria. Lakanat keskittyvät avainhahmoihin, Power Rangersin jäseniin, joita esittävät Darce Montgomery, RJ Cyler, Naomi Scott, Becky G ja Ludi Lin. Elokuvan pahiksena häärää Nälkäpelissä hörhöillyt Elizabeth Banks.

Mukana menossa on myös Breaking Bad -tähti Bryan Cranston (!).

Power Rangers kertoo viidestä tuiki tavallisesta opiskelijasta, jotka saavat tehtäväkseen pelastaa maailman avaruusolentojen hyökkäykseltä. Apua tähän tuovat ylimaalliset voimat, jotka he saavat käyttöönsä – kunhan ensin oppivat puhaltamaan yhteen hiileen ja pääsemään omien ongelmiensa yli.

Elokuvateattereihin Dean Israeliten ohjaama Power Rangers saapuu maaliskuussa 2017.

power-rangers-juliste-01

power-rangers-juliste-02

power-rangers-juliste-03

power-rangers-juliste-04

power-rangers-juliste-05

 

Muropaketin uusimmat