Uusimmat

Uusi Robin Hood -elokuva on jo nyt yksi vuoden suurimmista flopeista – ensi-ilta Suomessa perjantaina

27.11.2018 13:21 Muropaketin toimitus

Uuden Robin Hoodin pääosissa nähdään Kingsman-tähti Taron Egerton ja Jamie Foxx.

Hollywood kierrättää jälleen klassikkotarinaa ison budjetin uudelleenfilmatisointina. Suomessa tällä viikolla ensi-iltansa saava Robin Hood ei kuitenkaan ole menestynyt maailmalla kovin hyvin. Oikeastaan päinvastoin: näyttää siltä, että Otto Bathurstin ohjaamasta seikkailusta on tulossa yksi vuoden suurimmista taloudellisista flopeista.

The Wrapin uutisen mukaan elokuva tienasi viiden ensimmäisen päivänsä aikana Yhdysvalloissa vain 14 miljoonaa dollaria. 90 miljoonan budjetilla tehty elokuva saattaa siis jäädä yhtä suureksi taloudelliseksi flopiksi kuin vuonna 2017 julkaistu King Arthur: Legend of the Sword, jonka ei onnistunut tienata takaisin huikeaa 175 miljoonan budjettiaan.

Taron Egertonin ja Jamie Foxxin tähdittämä Robin Hood julkaistaan Suomessa perjantaina. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Ben Mendelsohn, Eve Hewson, Jamie Dornan ja F. Murray Abraham.