Uusimmat

Uusi Star Wars -elokuva julkaistaan Suomessa ennen Yhdysvaltoja

09.08.2016 08:20 Tatu Junni

Joulukuussa ensi-iltansa saava Rogue One: A Star Wars Story heijastetaan Suomen valkokankaille kaksi päivää ennen Yhdysvaltoja.

Atlantin takana Gareth Edwardsin ohjaamaa scifi-seikkailua pääsee katsomaan perjantaina 16. joulukuuta. Suomessa Rogue One tulee levitykseen kuitenkin jo keskiviikkona 14. päivä.

Rogue One sijoittuu aikaan ennen A New Hopen tapahtumia ja kertoo ryhmästä kapinallisia, jotka lyöttäytyvät yhteen hengenvaarallista tehtävää varten. Heidän tavoitteenaan on varastaa pelätyn Kuolemantähden piirustukset.

Elokuvan pääosissa nähdään Felicity Jones, Diego Luna, Ben Mendelsohn, Donnie Yen, Jiang Wen, Forest Whitaker, Mads Mikkelsen, Alan Tudyk ja Riz Ahmed.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat