Uusimmat

Uusi traileri Being John Malkovich -ohjaajan, Joaquin Phoenixin ja Scarlett Johanssonin omalaatuisesta scifi-leffasta Her

04.12.2013 19:30 Muropaketin toimitus

Her

Spike Jonzen ohjaama ja käsikirjoittama Her sijoittuu lähitulevaisuuden Los Angelesiin, ja lähitulevaisuudessa elokuva myös saapuu Suomeen. Ensi-ilta on 7. helmikuuta 2014.

Her-elokuvan pääosassa nähdään Theodore Twombly (Joaquin Phoenix) – monisärmäinen, henkevä mies, joka ansaitsee elantonsa kirjoittamalla koskettavia, henkilökohtaisia kirjeitä toisten ihmisten puolesta.

Pitkän suhteen päättyminen on särkenyt hänen sydämensä, mutta hän kiinnostuu uudesta edistyksellisestä käyttöjärjestelmästä, jonka mainostetaan olevan intuitiivinen ja ainutlaatuinen oma itsensä. Sen käynnistettyään hän saa ilokseen tavata “Samanthan”, fiksun naisäänen (Scarlett Johansson), joka on yhtaikaa oivaltava, herkkä ja jopa yllättävän hauska.

Samanthan tarpeet ja halut voimistuvat samaan tahtiin Theodoren omien kanssa, ja lopulta heidän ystävyytensä syvenee keskinäiseksi rakkaudeksi.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

Being John Malkovich -ohjaajan scifi-elokuva poikkeaa massasta jo trailerillaan 27.11.2013

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Collider

Muropaketin uusimmat