Uusimmat

Uusi tutkimus osoittaa: Naishahmoista kertovat elokuvat kiinnostavat yleisöä enemmän kuin mieshahmoista kertovat

12.12.2018 21:01 Muropaketin toimitus

Elokuviin on miespuolisten sankareiden rinnalle alkanut tulla myös naispuolisia sankareita. Yksi viime vuosien parhaiten menestyneitä naisvetoisia elokuvia on Gal Gadotin tähdittämä Wonder Woman, jonka jatko-osa julkaistaan vuonna 2020.

Vielä jokunen aika sitten Hollywood-pomot olivat sitä mieltä, että naishahmo elokuvan pääosassa on riski. Nämä ihmiset saavat nyt katsoa peiliin, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan naisvetoiset kertovat elokuvat ovat viime vuosina päihittäneet miesvetoiset elokuvat taloudellisesti mitattuna.

Varietyn uutisen mukaan Time’s Up -liikkeestä lähtöisin saaneen ryhmän toteuttamaan tutkimukseen on otettu mukaan vuosina 2014-2017 maailmanlaajuisesti julkaistut elokuvat. Analyysissa tutkittiin 350 parhaiten lippuluukuilla pärjännyttä elokuvaa, jotka jaettiin budjettinsa osalta viiteen kategoriaan. Naisvetoiseksi laskettiin ne, joissa naispuolinen näyttelijä oli nimettynä ensimmäisenä.

Tuloksissa huomattiin, että naisvetoiset elokuvat pärjäsivät miesvetoisia elokuvia paremmin jokaisella budjettitasolla. Raportissa myös havaittiin, että jokainen yli yhden miljardin dollarin maailmanlaajuisesti tienannut elokuva läpäisi myös Bechdelin testin.

Pitkään sukupuolten tasa-arvoisen kohtelun puolesta puhunut näyttelijä Geena Davis on yksi tutkimuksen tehneen työryhmän jäsenistä. Hänen mukaansa raportti vahvistaa niitä epäilyksiä, mitä hänellä on ollut pitkään: “Totuus on, että naisten ja tyttöjen näkeminen ruudulla ei ole pelkästään hyväksi kaikille – erityisesti lapsille – vaan se on myös hyvää viihdettä ja hyvää bisnestä.”

Muropaketin uusimmat