Uusimmat

Uutta Ghostbusters-traileria vihataan YouTubessa yli kaiken

02.05.2016 11:50 Tatu Junni

Harva elokuva on kohdannut niin vihaista vastaanottoa kuin heinäkuussa ensi-iltansa saava Ghostbusters. Paul Feigin ohjaamaa kauhukomediaa kritisoitiin jo ennakkoon ”lapsuuden muistojen pilaamisesta” ja ”Hollywoodin akkavallan kasvattamisesta”.

Maaliskuussa julkaistu traileri ei tilannetta helpottanut, päinvastoin. Sen myötä vihaiset kommentit täyttivät myös YouTuben.

Ghostbustersin traileri on YouTuben historian vähiten pidetty, uutisoi Screen Crush -sivusto.

Tällä hetkellä 3.3.2016 julkaistu video on kerännyt peräti 611 000 alaspäin käännettyä peukkua. On oletettavaa, että osa äänistä on vihaisten Ghostbusters-fanien näpertämien bottien luomia, mutta elokuvan kohtaama vastustus on silti omaa luokkaansa myös YouTuben ulkopuolella.

Positiivisen arvion trailerille on antanut vain 214 000 katsojaa.

Kommentteja mainos on kerännyt käsittämättömät 185 000 kappaletta. Kuten olettaa voi, niistä harva on järin kannustava uuden Ghostbusters-elokuvan tekijöitä kohtaan.

Sony Picturesin kannalta positiivista on, että traileri on kerännyt pian jo 30 miljoonaa katselua.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat