Uusimmat

Uutta tietoa Spider-Man-leffojen maailmaan sijoittuvista Venomista ja Sinister Sixistä

10.04.2014 18:29 Muropaketin toimitus

/wp-content/uploads/s/f/editor/images/venomcarnage9292.jpg

Jo hyvän aikaa on ollut tiedossa, että Sony Pictures puuhaa elokuvia Hämähäkkimiehen vihollisista. Nyt aiheesta on saatu hieman lisätietoa.

Nimittäin:

Venomin sooloelokuva ja Sinister Six -elokuva saavat ensi-iltansa ennen The Amazing Spider-Man 4:a. Parin viikon päästä ilmestyvän The Amazing Spider-Man 2:n tuottajapari Avi Arad ja Matt Tolmach vahvistivat asian Den of Geek -sivustolle.

Tarkkoja ensi-iltoja ei vielä tiedetä, mutta joko Venom tai Sinister Six saapuu elokuvateattereihin keväällä 2018. The Amazing Spider-Man 3 ilmestyy jo pari vuotta ennen sitä, keväällä 2016.

Matt Tolmachin mukaan TASM3, Venom ja Sinister Six ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa. Siksi tuntuisi epätodennäköiseltä, että elokuvien välille jätettäisiin kahden vuoden taukoja. Ehkä saamme Hämähäkkimiehen maailmaan sijoittuvan elokuvan siis myös vuonna 2017…?

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o Ennennäkemätön tilanne: Uutta Spider-Man-elokuvaa ei nähdä Suomessa lainkaan Finnkinon teattereissa 10.4.2014
o Hämähäkkimiehen vihollisten omalle elokuvalle Sinister Six löytyi ohjaaja metsämökistä 8.4.2014
o Sony Pictures joutuu etsimään Spider-Man-elokuville uuden ohjaajan 18.3.2014
o Superpahis Rhinon pitkään piiloteltu asu nähdään (osittain) The Amazing Spider-Man 2:n uudessa julisteessa 15.3.2014

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Den of Geek

Muropaketin uusimmat