Uusimmat

Vahvistettu: Logan-elokuvassa nähdään Wolverinen klooni

24.10.2016 08:34 Tatu Junni

Logan-elokuvan trailerissa nähtiin pikkutyttö, jonka moni oletti olevan Wolverinen klooni X-23. Asia jäi kuitenkin leijumaan ilmaan ilman vahvistusta.

Nyt kolmannen Wolverine-elokuvan Instagram-sivulla on vahvistettu Dafne Keenin esittämän hahmon nimeksi Laura.

Kuten Ryhmä-X-sarjakuvien fanit hyvin tietävät, on X-23:n nimi Laura Kinney.

Joten X-23 on tosiaan mukana Loganissa ja selkeästi vielä hyvin merkittävässä roolissa. Nähtäväksi jää, korvaako X-23 Wolverinen valkokankaalla, kun Hugh Jackman jättää roolin ensi vuonna taakseen. Sarjakuvien puolella asetelma on jo nähty: Wolverine kuoli pari vuotta sitten ja Laura astui hänen tilalleen Ryhmä-X:n riveissä.

James Mangoldin ohjaama Logan saapuu elokuvateattereihin maaliskuussa 2017.

Logan-traileri julkaistu: Hugh Jackman esittää Wolverinea viimeistä kertaa

Laura

Kuva, jonka @wponx julkaisi

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat