Uusimmat

Vahvistettu: Wolverine-fanit saavat vihdoin mitä haluavat

25.02.2016 09:13 Tatu Junni

Useimmat X-Menin ystävät ovat olleet tyytyväisiä Hugh Jackmanin tulkintaan Wolverine-mutantista. Yksi iso epäkohta miehen elokuvissa kuitenkin on ollut; niiden verettömyys.

Sarjakuvien puolella Wolverine on pistänyt vastustajansa viipaleiksi jo vuosikaudet (aikaisemmin toki Comics Coden puitteissa), mutta valkokankaalla ei verta ole liiemmin nähty.

Tilanne muuttuu Hugh Jackmanin viimeisen Wolverine-elokuvan kohdalla.

Asian on vahvistanut arvovaltainen The Hollywood Reporter -lehti, jonka mukaan maaliskuun 2017 Wolverine 3:lle kaavailtiin R-ikärajaa (Suomessa K16) jo ennen aikuiskatsojille suunnatun Deadpool-elokuvan yllätysmenestystä.

Wolverinen kolmannen sooloelokuvan ohjaa The Wolverinesta tuttu James Mangold. Käsikirjoituksesta vastaa Michael Green. Tarinasta ei ole vielä täyttä varmuutta, mutta mitä ilmeisimmin Wolverine 3 pohjautuu iäkkäästä ahmamutantista kertovaan Old Man Logan -sarjakuvaan.

Wolverine

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat