Uusimmat

Välitilinpäätös: Peter Jacksonin Hobitti-trilogian hinta paljastettiin

22.10.2014 12:22 Muropaketin toimitus

Hobitti

Hobitti-elokuvia väännettiin hampaat irvessä vuosikausia. Trilogian ensimmäinen osa Odottamaton matka julkaistiin joulukuussa 2012 ja parin kuukauden päästä homma saadaan pakettiin Viiden armeijan taistelun myötä.

Kuten arvata saattaa, kolmen tehosteisiin nojaavan elokuvan tekeminen Uudessa-Seelannissa ei ole halpaa hupia. The Hollywood Reporterin tuoreen uutisen mukaan Hobitti-trilogian kokonaishinta oli jo kuluvan vuoden maaliskuussa kohonnut 745 miljoonaan dollariin eli suunnilleen 610 miljoonaan euroon.

Arvatenkin summaan saadaan lisätä vielä taala jos toinenkin, sillä kolmas Hobitti-elokuva on yhä jälkituotannossa.

Taru sormusten herrasta -trilogian hinnaksi tuli reilu vuosikymmen sitten ”vain” 280 miljoonaa dollaria. Hobitin hintalappu on siis melkoinen, mutta panostus kannatti: Odottamaton matka ja Smaugin autioittama maa ovat keränneet tähän mennessä lähes kahden miljardin dollarin lipputulot ja Viiden armeijan taistelusta povataan yhtä kuluvan vuoden suurimmista elokuvista.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Hollywood Reporter