Uusimmat

Valkokangas ei enää riitä John Wickille – Keanu Reevesin suosittu elokuvasarja leviää televisioon ensi vuonna

15.01.2020 17:00 Muropaketin toimitus

John Wick -elokuvien spinoffina tuotettava The Continental -sarja tähtää vuodelle 2021.

Neljäs John Wick -elokuva julkaistaan vuoden päästä toukokuussa. Sen jälkeen palkkatappajista kertova franchise siirtyy television puolelle spinoff-sarjaksi nimeltä The Continental, uutisoi Deadline.

Sarjan tuottaa tv-yhtiö Starz, jonka toimitusjohtaja Jeffrey Hirsch paljasti, että sarjan suunnittelu on nyt aloitettu.

“Minulla oli tapaaminen tuotantokauden idean tiimoilta eilen. Pidämme käsikirjoittajaryhmästä ja pyrimme sijoittamaan sarjan oikeaan aikaan niin ettei se sekoita elokuvaa. Sarja julkaistaan joskus neljännen elokuvan jälkeen”, Hirsch kertoo.

Sarjan on määrä kertoa John Wick -elokuvista tutun The Continental -hotellin syntytarina. Sen käsikirjoittajana ja showrunnerina toimii Chris Collins ja tuotantoportaassa mukana ovat myös John Wick -tyypit Chad Stahelski, Derek Kolstad ja David Leitch. Stahelskin kerrotaan ohjaavan sarjan ensimmäisen jakson.