Vesa-Matti Loiri ja Lenita Susi kantavat muuten haljua Elämältä kaiken sain -elokuvaa

18.08.2015 12:28 | Aki Lehti

Elämältä kaiken sainEnsi-ilta: 21.8.2015
Ohjaus: Mika Kaurismäki
Käsikirjoitus: Mika Kaurismäki & Sami Keski-Vähälä
Pääosissa: Vesa-Matti Loiri, Armi Toivanen, Peter Franzén, Jani Volanen & Lenita Susi
Pituus: 103 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Yrittää repiä draamaa ja komediaa sukupolvien välisestä kuilusta ja ihmissuhteista
Arvostelija: Aki Lehti

2,5/5

Mika Kaurismäki jatkaa yhteistyötään Vesa-Matti Loirin kanssa. Kolme vuotta sitten ensi-iltansa saanut Tie pohjoiseen oli kovin keskinkertainen elokuva, josta ei juuri muuta hyvää Loirin ja Samuli Edelmannin lisäksi löytynyt. Elämältä kaiken sain on sitä vain vähän parempi leffa.

Viisi vuotta sitten Vesa-Matti Loiri oli jäämässä eläkkeelle. Mika KaurismäenVesku-dokumentin aikaan hän oli huonossa kunnossa. Nyt 70-vuotiaana ja yli 60 kiloa laihtuneella Loirilla on onneksi vielä paljon annettavaa.

Vuoden 2012 Tie pohjoiseen -leffan retkuisän hahmossa oli paljon taiteilijaa itseään, kuten myös Elämältä kaiken sain -elokuvassa. Tämäkin teos kärsii keskinkertaisesta käsikirjoituksesta, vaikka useimmat näyttelijöistä Loirin johdolla parhaansa yrittävätkin.

Vesku on Urho, vanhassa ränsistyneessä talossaa yksin asuva sairas vanhus, joka nauttii mielummin alkoholia kuin hänelle määrättyjä lääkkeitä. Isänsä syntymäpäivää juhlistamaan saapuva Tiina (Armi Toivanen) kauhistuu isänsä kuntoa. Hän saa päähänsä muuttaa poikaystävänsä Tomin (Peter Franzén) ja tämän teinigoottityttären Emilian (Lenita Susi) kanssa papparaisen taloon.

Urhon elintapojen lisäksi remonttiin menee myös röttelö. Remonttimieheksi palkattu Kake (Jani Volanen) sotkee kuvioita vielä lisää kuolaamalla Tiinan perään, eikä ole sitä mitä väittää olevansa.

Elämältä kaiken sain

Kyseessä on siis perinteinen suomalainen draamakomedia, jokaisen mahdollisen kliseen esittelevä ihmissuhdetarina. Perhe, onnellisuus, vanheneminen, aikuistuminen ja kolmen eri sukupolven välinen kuilu ovat totta kai aiheista tärkeimpiä, mutta niitä käsitellään taas kuin sketsisarjasta repäistyjen hahmojen kautta.

Vesa-Matti Loiri kertoi häntä haastatellessani kuvauksissa vallinneen leppoisan kesäleirifiiliksen. Keskeiset roolit oli kirjoitettu juuri näille näyttelijöille. He rakensivat itse hahmonsa valmiiksi ja improvisoivat. Tuloksena on huoletonta heittäytymistä elämäänsä kaipaava Tiina-äiti, Elastista (!) kuunteleva goottiteini, kädentaidoiltaan vajaa isä ja elämässään epäonnistunut vaari, joka silti jakelee muille ohjeita ja viisauksia.

Jani Volasen oikeaan ihmiseen perustuva Kake-pahis on vähän normaalia ilkiötä monipuolisempi hahmo.

Kässäriin on jätetty liikaa tyhjää tilaa näyttelijöiden täytettäväksi, mutta silti melkein kaikki vetävät roolinsa kehuttavasti ja henkilökemiat toimivat. Varsinkin 18-vuotias Lenita Susi ja Loiri jakavat valkokankaalla useamman maagisen hetken. Vanhuksen ystävystyminen teinin kanssa tuntuu luontevalta ja heidän kohtauksissaan on oikean elämän makua ja tuntua.

Lapsesta asti näytellyt, Mielensäpahoittajassakin nähty Susi on elämänsä ensimmäisessä isossa roolissa, vaan hoitaa silti hommansa täysin ammattimaisesti. Vahva goottimeikki vaikuttaa tietysti asiaan, mutta hän on todella muuntautumiskykyinen näyttelijä. Siviilissä Susi vaikuttaa vähän hippihenkiseltä nuorelta naiselta, joka näyttelemisen lisäksi myös kirjoittaa, laulaa, valokuvaa, ompelee vaatteita ja opettaa etelä-korealaista k-pop-tanssia(!).

Leffan kamalimman roolin tekee sivuosassa Tiinan bestiksenä Anna-Maija Tuokko. Hahmon ainoa vika on tahallisen paksusti puhuttu Turun murre. Tarjolla on järkyttävintä murremongerrusta sitten Joonas Braggen yrityksen bamlata stadia vuoden 1997 Sairaan kaunis maailma -elokuvassa, jossa hänen tamperelais-ärränsä puski koko ajan läpi. Se ei haittaa, että kukaan ei oikeasti puhu turkua tuolla tavalla, mutta intonaatio ja painotukset menevät päin persettä. Myötähäpeä iskee joka kerta kun Tuokko avaa suunsa.

Elämältä kaiken sain

Peter Franzén on taitava näyttelijä, mutta koomisissa rooleissa hän ärsyttää. Vakaviin- tai pahisrooleihin miehen luontainen limaisuus sopii. Nörtti-isän yrittäessä olla hauska tekee mieli laittaa kädet silmille, mutta muutamassa vakavammassa kohtauksessa Franzén on oma oivallinen itsensä.

Loirin tarvitsee olla vain oma itsensä ja se riittää. Tässä vaiheessa uraa hänen kaikkien tuntemat maneerinsa muuttuvat jo hyveeksi, ilman että Urho-papan hahmo olisi pelkkä karikatyyri oikeasta Loirista. Armi Toivanen on oivallinen Tiina-äitinä, mutta seuraavaksi hänen olisi syytä tehdä jotain aivan muuta. Korsoteoriaa lukuun ottamatta Toivanen tuntuu vetävän samaa roolia leffasta toiseen, ja toisin kuin Veskun kohdalla, sitä ei voi laskea hyveeksi.

Mika Kaurismäki tekee varman ammattimaista jälkeä Elämältä kaiken sain -elokuvan kohdalla, mutta tunne liukuhihnatuotannosta on vahvana läsnä. Näyttöjensä perusteella miehen pitäisi pystyä tuomaan koko kansan draamakomediaaan edes jotain omaperäistä. Elokuvasta tulee taatusti jättihitti, vaikka tuskin olen ainoa siihen penseästi suhtautuva kriitikko. Meidän ammattikuntamme on tunnetusti aina väärässä, mutta silti suosittelen tsekkaamaan tämän vasta kotisohvalta.

PlusMiinusNolla

+ Leffalla on hetkensä; ne näyttelijöiden välistä kemiaa säteilevät lukuisat kohtaukset, joita ilman tämä olisi täysin onneton tekele.
+ Vesku on Vesku, Lenita Susi löytö ja Jani Volanen uskottava pahis
– Koko kansan leffa aliarvioi taas katsojiaan. Kyllä ihmiset ymmärtävät muutakin kuin saman vanhan kaavan toistoa
0 Koskettaa muutaman kerran, ei juuri naurata

Muropaketin uusimmat